Sivut

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Googlen työvälineet: kotipesä

Pidin johdannon aloituskaaviosta ja sen myötä starttasinkin nyt sitten kotipesästä kivijalan rakenteluun. Sovellukset ovat minulle jo jonkinverran ennalta tuttuja, mutta aina löytyy uutta pohdittavaa.

iGoogle on jäänyt minulla hieman vähelle käytölle vaikka sillä saakin näppärästi koostettua itselle hyödyllisen aloitussivun tai vaikkapa monistettavan sivupohjan omille opiskelijoille. Mietin gadgetteja selaillessani jälleen kerran ohjelman käytettävyyttä omassa työssäni, mutta en vieläkään oikein saanut kipinää sen tehokkaampaan käyttöön. Koostin sivulle muutamia välilehtiä ja aloituslehdelleni jäivät mm Gmail, Facebook, kellonaika, kartta, säätila ja pari muistilappua, joihin voin kirjoittaa keskeneräiset työtehtävät. Gadgetteja siirtäessäni, koetin selvittää saako niitä mitenkään suoraan siirrettyä sivulta toiselle? Itse en vielä saanut asiaan selvyyttä

Googe Docsin tekstieditori muistuttaa suuresti Wordia, joten sen käyttäminen sujuu varsin helposti. Työväline sopii kokemukseni mukaan mainiosti yhteisten dokumenttien tuottamiseen. Muokkausoikeuksien jakaminen ja hallintakin on kohtuullisen helppoa, kuten harjoituksen kautta huomasimme. Yhtenä mainiona ominaisuutena pidän myös automaattista versionhallintaa.   

Gmail on minulle jo ennestään tuttu ja käytän sitä lähes päivittäin. Hetken aikaa olin kuitenkin aivan solmussa kun yritin tehdä oppimistehtäviä kurssisivulla annettujen ohjeiden mukaan.  Tovi meni kun pähkäilin seuraavan ohjelauseen kanssa
"Palaa takaisin GMail -sovellukseen ja näet, kuinka viesteistä alkaa muodostumaan yksi keskustelu. Valitse "Move to" -toiminto ja "Hallitse Otsikoita" -vaihtoehto."
Etsiskelin "move to" toiminnolle vastiketta suomenkielisestä käyttöliittymästä ja täytyy myöntää, että ei onnistunut. Vaihdoin käyttöliittymän kielen ja yllätyksekseni huomasin että ohjeen "move to"  vastine olikin "merkitse tunnisteella". No ei tullut ihan heti mieleen. Tästä viisastuneen päättelin sitten että "hallitse otsikoita" = "hallitse tunnisteita". Tunnisteita en ole ennen käyttänyt, mutta taidanpas ottaa nyt tunnisteet heti käyttöön. Vielä kun saisin selvitettyä mihin ihmeeseen tunnisteilla merkityt viestit menevät sen jälkeen kun niistä poistetaan tunnisteet. Haku kyllä löytää ne, mutta minä en. No, ehkäpä joku auttaa minua tämän kysymyksen kanssa.

Gmailin asetuksen tuli myös käytyä lävitse. Pisimmän aikaa taisin viettää teeman valinnan parissa, mutta kyllä kannatti. Tutkailin myös Gmailin Labs:ia. Labs on kokeellisten toimintojen testialue, joten toiminnot saattavat muuttua, hajota tai kadota milloin tahansa. Sivulta löytyi napsäkkä Labs, jolla sain siirrettyä pikaviesti-ikkunan postilaatikon oikealle puolelle. Tällaista vähän pienempää kannettavaa käyttävälle, tuo pieni käyttöliittymällinen muutos on oikein tervetullut.

1 kommentti:

  1. Etsivä löytää.... eli tunnisteella merkityt viestit löytyvä tunnisteet poistettaessakin vielä Kaikki viestit -kansiosta. Hakua helpotti hieman kun asetuksista, kohdasta tunnisteet, laitoin kyseisen "kansion" näkyville :-D

    VastaaPoista